Olin tänään (taas kerran) lastenkekkereillä. Aika meni itseasiassa aika nopeasti. Keskustelin parin äidin kanssa ja löysinkin jutun juurta. Kuitenkin se, että menet vieraaseen kotiin, vieraiden ihmisten keskelle (jonne et koskaan missään tilanteessa tulisi menneeksi muuten) koska lapsesi on kutsuttu sinne juhliin, on aina stressaava tilanne. Toisaalta se on mahtava tilanne nähdä toisten elämään, ehkä hyvinkin erilaiseen mitä itse elää ja voin sanoa että voivoivoi kuinka monenlaista elämä voikaan olla :D

Muistan heränneeni tähän tosiasiaan kunnolla vasta silloin kun vanhimmat lapseni tulivat kouluikään. Ennen tätä lapset ulkoilivat ja harrastivat aina meidän vanhempien kanssa. Siitä tietysti seurasi, että ne ihmiset joita tapasimme olivat enemmän tai vähemmän samantyylisiä kuin itse on. Lapsilla oli päivärytmi (edes jonkinlainen), säännölliset ruoka-ajat, puhtaat (no ei aina) ja ehjät vaatteet ja jos lapset eivät käyttäytyneet hyvin heitä komennettiin, joko itse tai se ystävien vanhempi. Sitten alkoi koulu ja lapset alkoivat itsenäisemmin käydä kavereidensa luona ja sosiaaliseksi ryhmäksi tuli oma luokka, tietysti. Peruskoulu jonka tasa-arvoistavaa vaikutusta itse olen aina ihannoinut.

Lapsi tuli koulusta ja kertoi että luokkakaveri on surullinen sillä isä oli kuollut, tehnyt itsemurhan hyppäämällä kerrostalon katolta. Sitten lapsi tuli kotiin ja kertoi että toisen luokkakaverin isäpuoli joutui vankilaan koska poliisi luulivat hänen tappaneen yhden rosvon vaikka oikeesti isäpuoli ei ollut tappanut sitä vaan joku muu, mut kun ne poliisit luuli... Eräänä päivänä lapsi katsoi ulos ikkunasta ja sanoi: "ei, tuo ei ole varmaan totta, näen ehkä harhoja". Ennenkuin vetäisin totaaliset herneet nenään ja kiikutin lapsen päivystävälle lastenpsykiatrille tulin kysyneeksi mistä hän on kuullut tuollaisen sanan "harha"? Luokkakaverilta kuulemma, hän kun vanhempiensa mukaan jatkuvasti näkee niitä... Keskustelumme jälkeen lapsi ei enää nähnyt harhoja. Oli päivänselvää että maailmaa ja sen murheita ei enää päässyt pakoon. Lapsien kanssa piti keskustella muiden surullisten asioiden lisäksi itsemurhista, huumeista, rikollisista vanhemmista, perheväkivallasta, alkoholismista, raiskauksista jne. lista on loputon ja jatkuu edelleen päivittäin.

Mutta ei auta. Tässähän sitä eletään, tässä maailmassa ja lapset elävät myös. Ja parasta on elää mukana ja ottaa lapsien kaverit mukaan omaan elämään sillä muuten jää itse ulkopuolelle.