Olin tänään (taas kerran) lastenkekkereillä. Aika meni itseasiassa aika nopeasti. Keskustelin parin äidin kanssa ja löysinkin jutun juurta. Kuitenkin se, että menet vieraaseen kotiin, vieraiden ihmisten keskelle (jonne et koskaan missään tilanteessa tulisi menneeksi muuten) koska lapsesi on kutsuttu sinne juhliin, on aina stressaava tilanne. Toisaalta se on mahtava tilanne nähdä toisten elämään, ehkä hyvinkin erilaiseen mitä itse elää ja voin sanoa että voivoivoi kuinka monenlaista elämä voikaan olla :D

Muistan heränneeni tähän tosiasiaan kunnolla vasta silloin kun vanhimmat lapseni tulivat kouluikään. Ennen tätä lapset ulkoilivat ja harrastivat aina meidän vanhempien kanssa. Siitä tietysti seurasi, että ne ihmiset joita tapasimme olivat enemmän tai vähemmän samantyylisiä kuin itse on. Lapsilla oli päivärytmi (edes jonkinlainen), säännölliset ruoka-ajat, puhtaat (no ei aina) ja ehjät vaatteet ja jos lapset eivät käyttäytyneet hyvin heitä komennettiin, joko itse tai se ystävien vanhempi. Sitten alkoi koulu ja lapset alkoivat itsenäisemmin käydä kavereidensa luona ja sosiaaliseksi ryhmäksi tuli oma luokka, tietysti. Peruskoulu jonka tasa-arvoistavaa vaikutusta itse olen aina ihannoinut.

Lapsi tuli koulusta ja kertoi että luokkakaveri on surullinen sillä isä oli kuollut, tehnyt itsemurhan hyppäämällä kerrostalon katolta. Sitten lapsi tuli kotiin ja kertoi että toisen luokkakaverin isäpuoli joutui vankilaan koska poliisi luulivat hänen tappaneen yhden rosvon vaikka oikeesti isäpuoli ei ollut tappanut sitä vaan joku muu, mut kun ne poliisit luuli... Eräänä päivänä lapsi katsoi ulos ikkunasta ja sanoi: "ei, tuo ei ole varmaan totta, näen ehkä harhoja". Ennenkuin vetäisin totaaliset herneet nenään ja kiikutin lapsen päivystävälle lastenpsykiatrille tulin kysyneeksi mistä hän on kuullut tuollaisen sanan "harha"? Luokkakaverilta kuulemma, hän kun vanhempiensa mukaan jatkuvasti näkee niitä... Keskustelumme jälkeen lapsi ei enää nähnyt harhoja. Oli päivänselvää että maailmaa ja sen murheita ei enää päässyt pakoon. Lapsien kanssa piti keskustella muiden surullisten asioiden lisäksi itsemurhista, huumeista, rikollisista vanhemmista, perheväkivallasta, alkoholismista, raiskauksista jne. lista on loputon ja jatkuu edelleen päivittäin.

Mutta ei auta. Tässähän sitä eletään, tässä maailmassa ja lapset elävät myös. Ja parasta on elää mukana ja ottaa lapsien kaverit mukaan omaan elämään sillä muuten jää itse ulkopuolelle.

 

Tuttava oli ladannut facebookkiin kuvan Louis Vuittonin laukuista, oli ostanut alennusmyynnistä ihan vaan muutamalla satasella. No sit kuvan kohdalla käytiin keskustelua siitä miten jokaisella naisella pitäis olla oma LV ja mistä niitä saa halvimalla ja päläpäläpäläpälä...

Ystäväni taas tuskaili sitä miten hän ei ole vieläkään, yli kolmekymppisenä löytänyt omaa tyyliään, kyllähän se nyt jo pitäisi olla. Ihmettelin hänelle että mikä se sellainen "tyyli" sit on, joka pitäis löytää, ehkä tajusin samalla etten ole edes tajunnut että oon missannut jotain. En ole tajunnut että munkin pitää löytää tyyli, hitto!

Työpaikan kahvitauolla keskusteltiin sisustamisesta. Samanikäinen työkaverini kertoi miten ihanaa on  kun on varaa keskittyä myös omaan kotiin ja sisustamiseen, hän oli ostanut elämänsä ensimmäisen design lampun ja innostunut tilaamaan uuden sisutuslehden. En kokenut sovaliaaksi tuoda esille että kotimme huonekalut ovat pääosin saatuja, kirpputoreilta ja työpaikkojen remonteista peräisin.

Miten ihmeessä joku voi sisustaa kotinsa sen mukaan mitä jossakin lehdessä sanotaan? Tai maksaa laukusta monta sataa kun laukun saa parilla eurolla. No tottahan toki itsekin haluan että kodissa näyttää sellaiselta että se miellyttää omaa silmää. En halua muovisia huonekaluja tai esimerkiksi pääosin valkoisia tekstiilejä, mutten tarvitse sen asian toteuttamiseen lehtiä, enkä varsinkaan paksua lompakkoa. Mitä se muoti on? Tai tyyli? Enkä tarkoita pelkästään vaatteita, vaan myös muotia sisustamisessa, autoissa, harrastuksissa, elämäntavoissa... Ranskalainen Pierre Bourdieu (kuollu jo juu) kuvasi sitä erottautumisena muista. Jotenkin vissiin niin että erottautuaksemme muista ja tunteaksemme tietysti olevamme parempia kuin muut, käytämme tietynlaisia vaatteita tai harrastamme muodikkaita lajeja. Sitten toinen tyyppi, Simmel (vuodelta kivi ja keihäs) kuvaili muotia niin, että kun asutaan suurissa kaupungeissa jossa porukkaa on paljon niin meidän pitää erottautua muista jollakin omalla persoonallisella tavalla. Muoti olisi sitten tällainen turvallinen tapa erottautua "sopivalla tavalla" muista, ei tule erottua tietenkään liikaa, muuten tulee sanomista. Sitten oli vielä joku Veblen joka oli olevinaan taloustieteilijä (ja tämäkin jo kuopattu) joka puhui kanssa muodista. Hänenkin mukaansa muodin on tarkotus osoittaa statusta. Veblen toi esille vielä ajatuksen tällasesta "Veblenin hyödykkeestä", eli tuotteesta joka maksaa jumalattomasti ja siinä sen juttu sit olikin. Vähän niinkuin keisarin uudet vaatteet, koska se maksaa paljon niin jotenkin on saatu ihmiset uskomaan että kun ostan tuon niin oon parempi, kuulun yläluokkaan, oon tyylikäs, menestyvä... jotenkin tuo LV:n laukku hiipii mieleen, mutta näistä luksus jutuista myöhemmin ihan oma postaus, ne todella ansaitsee sen.

Siis ajatellaan että muoti on jotain sellasta, millä me voidaan turvallisesti erottautua vähän "muista" ja samalla osoittaa kuuluvamme johonkin ryhmään, joka ainakin omasta mielestämme on parempi ryhmä kuin muut, miks siihen muuten kuuluiskaan ja ehkä jopa osoittaa olevamme ihan ykkösluokkaa kun voi ostaa housut jotka maksaa enemmän kuin kuin kuukauden ruuat kuudelle hengelle. No mitä sit? Tottakait jokainen haluaa kuulua johonkin porukkaan ja ehkä myös erottautua muista, ihmisiähän tässä ollaan. No eihän siinä hitto vie mitään pahaa tai väärää olekaan! Tietysti jos asiaa ruvetaan vähän penkomaan tarkemmin... jos muoti vaihtuu niin usein että ehjiä hyviä vaatteita heitetään vuosittain kaatopaikalle, käytetään turhaan luonnonvaroja, tuhotaan maapallo... Ja tietysti kun meillä ei ole oikeesti aina rahaa niin paljon (vaikka muodin avulla näin pitäisi antaa ymmärtää), niin ostetaan halvalla kehitysmaissa tuotettuja muotivaatteita joita kahdeksan-vuotias valmistaa 12-tuntia päivässä. Jokin aika sit sosiaalisessa mediassa liikkui myös eläinoikeusjärjestön video angorakanien kohtelusta Kiinassa, mitäpä sitä ei muodin vuoksi tekisi - kanikin. https://secure.peta.org/site/Advocacy?cmd=display&page=UserAction&id=5171  Aina joskus myös tulee vastaan juttuja joissa ihminen tai kokonainen perhe säästää ruokakuluista, jotta voi pitää yllä tätä muodin avulla pidettävää statusta. Palatakseni kirjoituksen alkuun jossa kirjoitin ystävästäni joka tuskaili ettei ole löytänyt tyyliään. Onko meidät todella aivopesty näin että voidaan kuvitella että jokaisen pitää "löytää tyylinsä"? Loppujen lopuksi vaatteet ovat sitä varten ettei tule kylmä ja privaatit paikat eivät ole kaikkien töllisteltävissä. Toki kauneus ja koristautuminen ovat tärkeitä juttuja mutta siihen ei kyllä mitään naistenlehtien "tyylin löytämis juttuja" tarvita. Tosi surulliselta tuntuu myös seurata koululaisten välillä enemmän esiin nousevaa pakkoa käyttää tietynlaisia merkkivaatteita/urheiluvälineitä/silmälaseja/reppuja lista on loputon ja jos ei muodikkaita vermeitä ole, saattaa joutua porukan ulkopuolelle. Tosin olen ollut huomaavinaan myös jonkinlaista vastavoimaa lastenkin keskuudessa. Aina silloin tällöin kuulee koululaisten puhuvan "miten tyhmää on ostaa uusia vaatteita jos ei tarvii" se "tuhoaa luontoa" ja vastaavankaltaisia juttuja. Toivoa siis on nuorissa :)

Aloitan blogin...

 

Kaikkihan nykyään kirjoittavat blogia, miksen minäkin.

Olen aika "blondi", mitä tulee erilaisten normien ja tapojen ymmärtämiseen. Sellaiset pikkuvihjailut ja silmienpyörittelyt eivät avaudu minulle, tai jos avautuvat siihen menee todella aikaa. Toki joskus aina tajuankin asioita, sillä olenhan tajunnut senkin etten yleensä tajua... tosin siihenkin meni aikaa. En myöskään tajua  miksi asioita pitää tehdä aina "samalla tavalla kuin ennenkin" tai kaikenlaista turhaa säätämistä mitä arkipäivät ovat pullollaan. Hankala tyyppi siis. Jokatapauksessa jokin paikka pitää olla missä kaikki epäilynsä asioiden järkevyydestä voi ilmaista ja se on nyt tämä, tämä blogi. Saattaahan se olla jopa että blondikin oppii olemaan ihmisiksi, kun kirjoittaa asiat ylös.

Kirjoitan anonyymisti. Sen olen kuitenkin ymmärtänyt että omalla nimellä kirjoittelu koituu joskus myös läheisten epäonneksi, siksi näin.